Toimitaho isojaon ajoista alkaen


Suomessa maaomaisuus jaettiin 1700-luvun alussa Ruotsin vallan aikaan uudelleen. Aiemmin tehtyä sarkajakoa parannettiin isojaolla. Samalla syntyi jakokunnat, joiden seuraajia osakaskunnat ovat.

Osakaskunta on yhteisen alueen omistava yksikkö, joka hallinnoi sen yhteistä omaisuutta. Heinävaaran osakaskunnan omaisuutena on vesialuetta Iiksenjoelta Kannellampeen ja Pienestä Jukajärvestä aina liki Jukajoen latvoille saakka.

Itse osakkaita oli noin 600 vuonna 2022 ja yhteisiä vesialueita 750 hehtaaria. Alueemme kalastuslupia myy paikallinen huoltoasema Heinävaaran Seo sekä verkossa toimiva palvelu Kalakortti.com.

Osakaskuntamme järjestäytyy vuosittain kokoukseen, jossa päätetään kalojen istutuksista, paikallisista kalastuslupamaksuista ja kalastusrajoituksista. Myös vesistöjen ja valuma-alueiden kunnostus on noussut tärkeäksi tehtäväksi. Vuosikokouksessa valitaan osakaskunnan hoitokunta, jolla on rajatut valtuudet päättää osakaskunnan asioista.


19.3.2025 pidettiin osakaskunnan kokous Heinävaaran Seolla

Heinävaaran osakaskunnan vuosikokouksessa valittiin hoitokunta sekä mm. päätettiin istutuksista ja muusta vesistöjen hoidosta. Hoitokunnalle annettiin valtuudet Rantakalaillan suhteen. Lupahinnat pysyvät ennallaan vuoden 2026. Varislammen verkkokalastuskielto purettiin ja Iso Valkealampeen istutetaan Puruveden kantaa olevaa harjusta 1-vuotisena.

Kokouksen pöytäkirjaan voi tutustua hoitokunnan puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan luona.


1.4.2024 voimaan tulleet lupahinnat ja osakaskunnan asettamat rajoitukset

Mitä sinun tarvitsee tietää

Osakaskunnan jäsenyys joko ostetaan tai se voidaan periä. Se on sidottu maaomaisuuteen ja kiinteistön oikeuteen yhteisiin vesiin. Oikeutesi voit tarkistaa Maanmittauslaitoksen kiinteistörekisteriotteesta. Koska Heinävaaran osakaskunnan toiminta vaikuttaa laaja-alaisesti, se ottaa huomioon kaikkien kyläläisten sekä yleisesti ympäristön edun.

Toimimme aluehallintoviraston vahvistamien sääntöjen ja toimintasuunnitelmamme mukaisesti. Vuosikokoukset pidetään aina maaliskuussa ja niistä tiedotetaan paikallislehdessä sekä Heinävaaran Seolla. Kaikki ovat tervetulleita kokoukseen.

Missä sijaitsemme

Heinävaaran osakaskunnan kiinteistötunnus on 167-410-876-1 ja sen vesialueet ovat noin 20 kilometriä koilliseen Joensuusta. Tarkempaan rajaukseen voi käyttää esimerkiksi puhelimessa Karttasovelluksen maksullista versiota.

Suurimpia vesistöjämme ovat Jukajärvi, Iso Valkealampi, Ukonlampi, Paavonlampi ja Joutenlampi. Kannellampi, Karsikkojärvi ja Jukajärvi ovat osittain myös toisten osakaskuntien aluetta.

Yhteystiedot

Hoitokunnan puheenjohtaja

Jussi Hoffrén


0400217009

jussi.hoffren(at)aaninen.fi


Ensisijainen yhteyshenkilö

Hoitokunnan varapuheenjohtaja

Juha Nuutinen


0400821759



Varayhteyshenkilö

Offline Website Maker